Lintu teki hätäpaskat eteiseen

(http://www.youtube.com/watch?v=5JGA6yhisGA)

Kissa näki parvekkeelta kuinka lentää

linnut tuolla taivaalla jossakin

Liian monta kertaa on olohuoneen ikkunaan

törmännyt – on päästänsä sekaisin

Kissa istui parvekkeella, heilutti päätään

Villinä kuului laulu lintujen

Kuinka saisi selkäänsä kissa siivet?

Tai vaihtelua ruokaan ainakin

Ja lintu lensi alhaalla

Äiti kiljahti kauhuissaan

Ja Noita sai lintua maistaakseen

vaan lintu pääsi karkuun, kuinkas muutenkaan?

Se lensi keittiöstä eteiseen

Toiset lentää taivaalla, toiset eteiseen

Toisilla vaan enemmän älyä on

Lintu lensi suoraan Noidan suuhun

Siihen loppui lento onneton

Noita toi sisälle keittiöön saaliin

että edes vähän rauhaa sais

Mutta lintu lähti keittiöstä lentoon

Eteiseen ja sitten se lensi pois

Ja tyhmä pieni tipu

melkein lensi taivaaseen

kun Noita sai lintua maistaakseen

ja se se oli jännää

näin sen ilmeestä

Lintu väänsi paskat eteiseen

Ja tyhmä pieni tipu

melkein lensi taivaaseen

ja Noita sai lintua maistaakseen

Se vasta oli jännää

kun lintu liitelee

ja tekee hätäpaskat eteiseen

ENNEN

JÄLKEEN

Mitä käy jos laittaa juhannusyönä kissansyömät kukat tyynyn alle?

Tietääpähän ketä syyttä, jos ei miesonni ole myötä.

Nim. jonkin verran katkera

http://www.youtube.com/watch?v=2WD8S0lDzd

(intro)

Illalla vessaan mennäkseen hän astuu eteiseen

Hän varovasti keskittyy askeleen jokaiseen

Saa vessassa taas kissa tehdä öisin taikojaan

Ellen satu päälle tallaamaan

Hän risti jalat, käänsi katseen hiljaa alaspäin

Ja huomaa kissan osoittavan rakkauttaan näin;

Noita suussaan pureskelee varvasta emännän

Vaan ei yhtä tiennyt hän --

Vain pienen hetken rakkaus on pöntönvalkoinen

Niin puhdas niin kuin Noita jälkeen pönttöuintien

Voi kumpa joskus kauemmin se hetki kestää vois

Vaan sitten kissa katoaa ja haju leijuu pois

Noidalle ei kelpaa mikään päästä silitys

On korvan takaa rapsutuskin kaamee ällötys

Vaan kun illan tullen pöntölle hetkeksi istahtaa

Sitten taas Noita rakastaa

Vain pienen hetken rakkaus on pöntönvalkoinen

Niin puhdas niin kuin Noita jälkeen pönttöuintien

Voi kumpa joskus kauemmin se hetki kestää vois

Tai edes joskus vessasta ton kissan saisi pois

Vain pienen hetken rakkaus on pöntönvalkoinen

Niin puhdas niin kuin Noita jälkeen pönttöuintien

Vaan kumpa joskus kauemmin se hetki kestää vois

Vaan sitten kissa katoaa ja haju leijuu pois

Varpaan päitä alkaa pikkuhiljaa kolottaa

Varovasti koitan Noitaa kylkeen taputtaa

Häntä menee pörröön, pyllynreikä pullottaa

Tääkö se susta on mukavaa?

Vain pienen hetken rakkaus on pöntönvalkoinen

Niin puhdas niin kuin Noita jälkeen pönttöuintien

Vaan kumpa joskus kauemmin se hetki kestää vois

Vaan sitten kissa katoaa ja haju leijuu pois

Astuessanne tähän talouteen, että kohtaa vain teihin intohimoisesti suhtautuviin ihmisiin (kyllä, kurkku sopii mihin tahansa ruokaan, jopa hernariin!). Ehei, arvon vihreä vihannes, teitä vaanivat mitä moninaisimmat vaarat. Vähäisimpiä niistä eivät ole Noidan silmien kelmeä tuijotus, Riivan töristelevä lähentely tai Katlan paholaisbambimainen tuijotus. Ehei, täällä teitä odottaa yleensä hyvin pikainen kuolema. Joko ihmisten suussa, jotka ovat kerrankin onnellisia siitä, että kurkku on päätynyt minne pitikin, tai sitten...

Kurkku Ykkösen, eli Ykän kohtalosta ovat useat kuulleet. Epätietoisuus raastaa (kurkku on hyvää raasteena!), mikä olikaan tuo karu kohtalo, jonka vihreä veikko koki! Millaisia hirviöitä täällä oikein asuu!

Sankarimme Kaken tarina ei paljon iloisemmin päättynyt. Komea vihreä vihannes, kuoret ja kyrsä jäljellä, kurkun kuolintuoksu viivähtää huoneessa. Kake on poissa, Kake on limattu, runnottu ja nielty suuriltaosin isoina paloina hätäisesti.

Se, mikä hämmentää, on se, että syyttävä sormi ei kertaakaan, kertaakaan osoittanut kaikista järkiperäisimpään syntipukkiin.

Niin, voimme vaan kysyä itseltämme, että kuka tässä taloudessa pullauttaa silmät päästään joka kerta kun sana ruoka mainitaan. Kuka kiljuu vaan ajatuksesta, että jollain on ruokaa. Kuka on valmis menemään äärimmäisyyksiin tyynnyttääkseen loputtoman nälkänsä.

Piipe.

VAROITUS: kuvamateriaali saatta järkyttää herkimpiä!

Kaken kuolinhuuto!

OSTETAAN:

lukittava jääviileäkaappi + tarpeeksi iso kassakaappi, johon sen laittaa

uusi kurkku (sori vaan Ykä ja Kake)

MYYDÄÄN:

Yksi joka sanoo TÖRR ja haisee pahalta (paskanjälkeinen rakkaus ei ole kaunista, vaikka Riiva on siitä kovin vakuuttunut) kotiin joka arvostaa vapaa-ajanharrastuksena portaissajuoksemista.

Yksi joka tuijottaa, ja jota ällöttää. Ideaali sijoituspaikka tälle olisi pehmustettu valkea vessa.

Jätemylly, biojäteastia ja komposti samassa kohtuusöpössä paketissa (Beware, FURBY!)

Hankituilla rahoilla (valtaisan summan näistä varmasti saa!) ajattelin lähteä Mallan kanssa kiertämään itä-euroopan näyttelyitä.

Reissuun lähdettiin perinteisissä merkeissä - vaikkei oikeastaan kenelläkään ollut kiire mihinkään, lähdön hetki oli täynnä hääsäystä, ja kiirettä, sekä tulta vaikkei ihan hännän alla kuitenkaan - uunissa vaan. Kuka nyt uutta leivinpaperia kaipaa kun vanhoja voi kierrättää time and time again. Vähän hei ekologista näkemystä elämään, ihmiset. No pienen sammutusoperaation jälkeen (Aijan ilme olisi ollut ikuistamisen arvoinen - "Elli... Elli! UUNI PALAA!") ei jäljelle jäänyt kuin hieman käristynyt leivinpaperin pala ja savunkatkua ilmaan.

Kuten usein on tullut todettua, koirat ovat erityisen avuliaita juuri silloin kun minkäänlaista apua ei tarvita. Eli kiireessä pakatessa ja liekehtivää uunia ihmetellessä. Silloin pupperessut sekä kissa heitettiin toiseen huoneeseen, että saadaan vielä parvekkeen ovi auki ja raitista ilmaa jolla hälventää savunhaju.

Niin. Kissa. Valitettavasti kysessä ei ollut pelkästään kieliopillinen virhe yksikön käytössä, vaan rehellinen unohdus siitä että meillähän itseasiassa asuu kaksi kissaa. Tai asui, jos Noidalta kysytään. Viimeksi kun sitä näin, se oli päättänyt muuttaa naapurin parvekkeelle. Jos ikinä löydän sen ihmisen, joka päätti että voi kun mukavaa olisi tehdä tällaiset niinku yhdistetyt parvekkeet joissa niinku olisi tollaset kivat raot josta kissat niinku mukavasti mahtuu muuttamaan naapurin puolelle, voisin valaista hänelle muutamia elämän tosiasioita eläintaloudessa elämisestä. Ja pistää sen ihmisen itse houkuttelemaan naapurin parvekkeelta kissan jolla on elämänsä Jännä meneillään.

Noh, kukas minä olen kissan elämänpäätöksiä kritisoimaan. Jos se haluaa asua naapurin parvekkeella niin asukoon. Vielä tosin on vähän tämä sopimuspuoli naapurin osalta auki, mutta eiköhän me se osaomistussopimus saada jossain vaiheessa kasaan. Noita voi asua meillä osan ajasta, syödä ja hoitaa tarvittavat jännät toimenpiteensä meillä, mutta osan ajasta asua naapurin parvekkeella - ja naapuri voi täten nauttia sen lumoavan mielenkiintoisesta seurasta. Aikamoinen diili, vaikka itse sanonkin.

Joka tapauksessa Aija sai jollain yliluonnollisella keinolla kissan kiskottua sisälle ja lyhyen päidenluvun jälkeen todettiin ettei kukaan jäänyt naapurin puolelle. Eli ei kun matkaan ja kohti Tamperetta.

Tampereen kierroksen jälkeen semi-maalaistollot (eli minä kera Katla-kaljubambin ja Mio the Äijän) suuntasivat Helsinkiä kohti. Siinä vaiheessa matkaa koirat sekä hihnanpääpaino alkoivat olla melkoisen väsyneitä. Siten allekirjoittaneelta pääsi epätoivoinen huokaus kun pienehkön kortepohjalaisen opiskelija-asunnon vessan kokoiseen eläinvaununyritelmään oli tungettu myös joku pieni fifinoloinen karvakasa. Ei muuta kun koirat ojennukseen, tavarat ojennukseen ja joku ohikulkeva mies ojennukseen (joka lähti paikalta hieman hämmentyneen oloisena napakan "NYT KUNNOLLA" -käskyn jälkeen) ja äkkiä omalle paikallemme liueten. Koirat katselivat toisten penkkien välistä juuri ja juuri näkyvissa olevaa tukkafifiä, kunnes päättivät ettei moisesta rotasta ole päänvaivaa ja kävivät sikeään väsyneen koiran uneen.

Kunnes "fifi" jäi matkasta pois Tikkurilassa. Penkkien alta kaivautui esille joku suurinpiirtein hieman kasvuhormoneja napsineen suursnautserin kokoinen koira (tässä vaiheessa tajuan että aiemmin näin siitä vain hännän). No riemuhan siitä irtosi kun nämä valopäät sikeästä unesta heräävät ja näkevät moisen ilmestyksen vieressään. Taisi Katlakin olla sen verran vielä kuppi kallellaan ettei sentään pistänyt kommenttiraitaa päälle, mutta sen verran onnistuneesti sinkosivat pystyyn että vesikuppi lensi ilmaan kastellen minut, koirat, penkit sekä saivat lattian lainehtimaan. Että siis anteeksi vaan vr:n siivoustiimi.

Maalaistollokoirat viihtyvät oikein hyvin Helsingissä - omistaja ei ehkä niinkään. Katlalla on meneillään "bongaa niin monta elukkaa lenkillä kun ehdit" -kampanja ja Miolla "jipii tolla ämmällä on niin kiire komentaessa Katlaa että mä saa kiskoa just niin paljon kun nelivedosta irtoaa". Eli keskiverto lenkki täällä Roihuvuoressa, jossa vesi soljuu kirkkaana, eläimet hyppelevät iloisesti ja eräs kahden karjarakin kanssa lenkkeilevä kiroaa raskaasti, menee suurinpiirtein tähän malliin:

Katla: Hoo!

Minä: Katla EI sinkoa sorsan perään. Mio kunnolla!

Katla: Hooo!!!! OIJUIJUIJUIJUIJUI

Minä: Katla EIIIIIIII oravaa, Katla nyt YRITÄ edes! Ja MIO kunnolla!

Katla: Oooooh!

Minä: Joo se on joutsen, me EI mennä sinne, huivittu se mulkoilee meitä pahasti, nyt rakit TÄNNEPÄIN!

Katla: Ohoi!

Minä: Katla EI! Ei kissaa! Eikä Miokaan! JOTAIN ROTIA NYT! Ja Mio ei kisko!

Katla: AIJUAJAIJAUAAAH!

Minä (melkein rähmällään asfaltilla): No PERKELE! Minä myyn teidät perhanat Helsingin kaupungille selvittämään cityjänisongelman jos te ette pikkuhiljaa ala käyttäytyä, mutta nyt EI KISKOTA SEN PUPUN PERÄÄN!

Helsinki kuittaa.

Jännä.

Lavuaari, tipat - tip - tap - pat, Jännä.

Ällö.

Sinä. Katsot. Ällö. Syliin-Ällö. Ruoka-Ällö.

Jännä-Ällö. Ällö-Jännä. Jännä-Jännä. Ällö-Ällö.

Elnur & Samir.

Jännä.

Vuosisatamme suuri kyky on löydetty, ja taidonnäyte vihdoin taltioitu (äänet päälle!).

Aloitetaan helposta:

http://picasaweb.google.com/lh/photo/0aZslHEnJzZuzL7fq0L4xQ?feat=directlink

Välimatkakaan ei ole este Suurelle Kännykänetsijälle. Huomatkaa että suurelle etsijäkyvylle annetaan ehdoton työskentelyrauha.

http://picasaweb.google.com/lh/photo/pdvxxELkyYYtqMZ2Rs9tag?feat=directlink

Kuten jokainen suuri kännykänetsijäpartiolainen tietää, peräänantamattomuus vaikeuksia kohdatessa on tärkeä ominaisuus.

http://picasaweb.google.com/lh/photo/JqUNipDGfGw3SqReWDd7-A?feat=directlink

Sitten joku vielä väittää etteikö sisäkissoilla olisi virikkeitä.

Ensimmäinen johtolanka, ensimmäisen kurkun seuraajan kohtalo, johti epäilykset jälleen Katlaan.

Kuitenkin kurkun lopullisesta löytymisestä on syytä kiittää Riivaa. Se tosiaan ei valehdellut sanoessaan "törr". Kurkku oli ilmestynyt yön aikana keittiön lattialle. Keittiön, jossa yöpyivät vain kissat...

Nyt Riiva kehrää tyytyväisenä sylissäni, kurkunvihreät silmät ummessa ja luultavasti hihittelee pienessä kierossa mielessään kun ihmisolennot menettävät yöunensa miettiessään, mistä pirusta se kurkku oikein ilmestyi...?

Meillä, kuten useissa eläintalouksissa, esitetään paljon kysymyksiä. Missä Noita on? Onko nälkä? Oletko nähnyt meidän narupalloa? Mikä piru teitä oikein vaivaa? Pitäisiköhän täällä joskus siivota?  Mutta tärkein, päivän polttava kysymys kuuluu: missä kurkku on?

Kurkun tarina on lyhyt mutta surullinen. Aino  tuli kaupasta kotiin ja veti muovipussista ison, vihreän, täydellisen kurkun, joka oli maksanut vain 0,37e. Upeaa. Tämä on viimeinen varma havainto kurkusta, mutta todistettavasti se siis on meidän asuntoomme tullut. Seuraavaksi havainnot kurkusta ovat hyvin epäselviä.  Kun ensimmäisen kerran esitettiin kysymys ”missä kurkku on”, se oli pahaa-aavistamattomasti leipä kädessä esitetty kysymys. Siinä vaiheessa kun kurkkua ei löytynytkään tiskipöydältä, josta viimeinen havainto on tehty, alkoi epäilys herätä. Käytiin läpi kaapit, kylmäkaapit, Mallan aarrekätkö kulmalipastossa sekä skannattiin läpi lattia josko sieltä löytyisi hieman pureskeltu kurkku. Mutta ei. Mitään ei löytynyt. Kurkku on ollut kateissa jo kaksi päivää.

Epäiltyjä täältä tietysti löytyy iso liuta. Pääepäilty on tällä hetkellä Katla, sillä kun vihdoin luovutimme ja haimme kaupasta toisen kurkun, siitä leikattu pieni pää löytyi lattialta Katlan vierestä. Mutta olisiko Katla syönyt kokonaisen kurkun, joka oli vielä muovissakin? Haukummeko taas väärää puuta? Ja missä vaiheessa haju paljastaa runnellun kurkun viimeisen leposijan (ellei sitä tosiaan olla syöty kokonaisena)?

Kyllä, meidän taloudessamme esitetään paljon kysymyksiä. Mutta vain harvoin niihin kuuluu vastausta. Tai no, totuuden nimissä täytyy sanoa että mihin tahansa kysymykseen tässä taloudessa kyllä yleensä saa vastauksen, oli se sitten ”onko nälkä” tai ”mikä teitä vaivaa”. Riivalla on vastaukset hallussa eikä se myöskään niitä yleensä pihtaa. Voisiko siis joku kielitaitoinen ihminen kertoa minulle, mitä tarkoittaa ”törr!” vastauksena kysymykseen ”missä kurkku on”?