Reissuun lähdettiin perinteisissä merkeissä - vaikkei oikeastaan kenelläkään ollut kiire mihinkään, lähdön hetki oli täynnä hääsäystä, ja kiirettä, sekä tulta vaikkei ihan hännän alla kuitenkaan - uunissa vaan. Kuka nyt uutta leivinpaperia kaipaa kun vanhoja voi kierrättää time and time again. Vähän hei ekologista näkemystä elämään, ihmiset. No pienen sammutusoperaation jälkeen (Aijan ilme olisi ollut ikuistamisen arvoinen - "Elli... Elli! UUNI PALAA!") ei jäljelle jäänyt kuin hieman käristynyt leivinpaperin pala ja savunkatkua ilmaan.
Kuten usein on tullut todettua, koirat ovat erityisen avuliaita juuri silloin kun minkäänlaista apua ei tarvita. Eli kiireessä pakatessa ja liekehtivää uunia ihmetellessä. Silloin pupperessut sekä kissa heitettiin toiseen huoneeseen, että saadaan vielä parvekkeen ovi auki ja raitista ilmaa jolla hälventää savunhaju.
Niin. Kissa. Valitettavasti kysessä ei ollut pelkästään kieliopillinen virhe yksikön käytössä, vaan rehellinen unohdus siitä että meillähän itseasiassa asuu kaksi kissaa. Tai asui, jos Noidalta kysytään. Viimeksi kun sitä näin, se oli päättänyt muuttaa naapurin parvekkeelle. Jos ikinä löydän sen ihmisen, joka päätti että voi kun mukavaa olisi tehdä tällaiset niinku yhdistetyt parvekkeet joissa niinku olisi tollaset kivat raot josta kissat niinku mukavasti mahtuu muuttamaan naapurin puolelle, voisin valaista hänelle muutamia elämän tosiasioita eläintaloudessa elämisestä. Ja pistää sen ihmisen itse houkuttelemaan naapurin parvekkeelta kissan jolla on elämänsä Jännä meneillään.
Noh, kukas minä olen kissan elämänpäätöksiä kritisoimaan. Jos se haluaa asua naapurin parvekkeella niin asukoon. Vielä tosin on vähän tämä sopimuspuoli naapurin osalta auki, mutta eiköhän me se osaomistussopimus saada jossain vaiheessa kasaan. Noita voi asua meillä osan ajasta, syödä ja hoitaa tarvittavat jännät toimenpiteensä meillä, mutta osan ajasta asua naapurin parvekkeella - ja naapuri voi täten nauttia sen lumoavan mielenkiintoisesta seurasta. Aikamoinen diili, vaikka itse sanonkin.
Joka tapauksessa Aija sai jollain yliluonnollisella keinolla kissan kiskottua sisälle ja lyhyen päidenluvun jälkeen todettiin ettei kukaan jäänyt naapurin puolelle. Eli ei kun matkaan ja kohti Tamperetta.
Tampereen kierroksen jälkeen semi-maalaistollot (eli minä kera Katla-kaljubambin ja Mio the Äijän) suuntasivat Helsinkiä kohti. Siinä vaiheessa matkaa koirat sekä hihnanpääpaino alkoivat olla melkoisen väsyneitä. Siten allekirjoittaneelta pääsi epätoivoinen huokaus kun pienehkön kortepohjalaisen opiskelija-asunnon vessan kokoiseen eläinvaununyritelmään oli tungettu myös joku pieni fifinoloinen karvakasa. Ei muuta kun koirat ojennukseen, tavarat ojennukseen ja joku ohikulkeva mies ojennukseen (joka lähti paikalta hieman hämmentyneen oloisena napakan "NYT KUNNOLLA" -käskyn jälkeen) ja äkkiä omalle paikallemme liueten. Koirat katselivat toisten penkkien välistä juuri ja juuri näkyvissa olevaa tukkafifiä, kunnes päättivät ettei moisesta rotasta ole päänvaivaa ja kävivät sikeään väsyneen koiran uneen.
Kunnes "fifi" jäi matkasta pois Tikkurilassa. Penkkien alta kaivautui esille joku suurinpiirtein hieman kasvuhormoneja napsineen suursnautserin kokoinen koira (tässä vaiheessa tajuan että aiemmin näin siitä vain hännän). No riemuhan siitä irtosi kun nämä valopäät sikeästä unesta heräävät ja näkevät moisen ilmestyksen vieressään. Taisi Katlakin olla sen verran vielä kuppi kallellaan ettei sentään pistänyt kommenttiraitaa päälle, mutta sen verran onnistuneesti sinkosivat pystyyn että vesikuppi lensi ilmaan kastellen minut, koirat, penkit sekä saivat lattian lainehtimaan. Että siis anteeksi vaan vr:n siivoustiimi.
Maalaistollokoirat viihtyvät oikein hyvin Helsingissä - omistaja ei ehkä niinkään. Katlalla on meneillään "bongaa niin monta elukkaa lenkillä kun ehdit" -kampanja ja Miolla "jipii tolla ämmällä on niin kiire komentaessa Katlaa että mä saa kiskoa just niin paljon kun nelivedosta irtoaa". Eli keskiverto lenkki täällä Roihuvuoressa, jossa vesi soljuu kirkkaana, eläimet hyppelevät iloisesti ja eräs kahden karjarakin kanssa lenkkeilevä kiroaa raskaasti, menee suurinpiirtein tähän malliin:
Katla: Hoo!
Minä: Katla EI sinkoa sorsan perään. Mio kunnolla!
Katla: Hooo!!!! OIJUIJUIJUIJUIJUI
Minä: Katla EIIIIIIII oravaa, Katla nyt YRITÄ edes! Ja MIO kunnolla!
Katla: Oooooh!
Minä: Joo se on joutsen, me EI mennä sinne, huivittu se mulkoilee meitä pahasti, nyt rakit TÄNNEPÄIN!
Katla: Ohoi!
Minä: Katla EI! Ei kissaa! Eikä Miokaan! JOTAIN ROTIA NYT! Ja Mio ei kisko!
Katla: AIJUAJAIJAUAAAH!
Minä (melkein rähmällään asfaltilla): No PERKELE! Minä myyn teidät perhanat Helsingin kaupungille selvittämään cityjänisongelman jos te ette pikkuhiljaa ala käyttäytyä, mutta nyt EI KISKOTA SEN PUPUN PERÄÄN!
Helsinki kuittaa.
